Lystillä on takanaan tosi rankka viikko. 11 kilometrin kävelylenkki ja Ukon tapaaminen eivät riittäneet erikoisaktiviteetiksi. Isäntäväen luona on käynyt viikonlopun aikana vieraita kahteen otteeseen; ensin eilen illalla, sitten tänään iltapäivällä.
Sosiaalinen touhuaminen on Lystistä mukavaa, mutta voi että kun vieraiden edesottamusten silmälläpitäminen ja vieraiden leikittäminen käy Lystille työstä.
Kun vielä ulkona on kuuma, on koira e-r-i-t-t-ä-i-n lauhkeassa moodissa, jonkinlaiseen virransäästötilaan siirtyneenä. Heti kun silmä välttää, koira rojahtaa lojumaan.
Koirallekin voi tulla silmäpussit.
Kuluneet kaksi päivää (11 km lenkki keskiviikkona ja eilen Ukon tapaaminen) painavat tänään Lystin nahoissa. Koira on todella leppoisalla tuulella ja ulkonakin sitä sai kirjaimellisesti vetää perässä.
Niin, ne silmäpussit; yritin ottaa aiheesta valokuvan, mutta eipä silmärit kuvassa kovin hyvin erotu. Yrittäkää löytää.

Mulla on silmäpussit. Ei ole reilua, kaverit.
Aiheesta kolmanteen: mahdetaanko Suomessa harrastaa koirien vesihyppelyä? Lajista näyttää olevan myös esittelyvideo. Märän näköistä puuhaa.
Vuoden alussa Lysti tapasi pikkuveljensä Ukon.
Tapasimme Ukon pitkästä aikaa Käpylän koirapuistossa. Voi pojat, kuinka Ukko olikaan kasvanut. Voi pojat, kuinka Ukolla olikaan samanlaiset metkut kuin Lystillä yhdeksän kuukauden ikäisenä; esimerkiksi se, että koirapuistossa muita koiria pitää houkutella leikkimään loputtoman sitkeällä kärsivällisyydellä, oli niiden muiden koirien reaktio sitten mikä hyvänsä. Ja voi pojat, kuinka samanlaisia veljekset ovatkaan ulkonäöltään. Lysti on vielä Ukkoa rotevampi, mutta tämäkin ero varmasti iän myötä vielä tasoittuu. Korvista erottaa kumpi on kumpi.
Koirien keskinäinen tapaaminen oli yllättävän rauhallinen; johtunee osittain siitä, että Ukko oli ollut omistajansa mukana töissä koko päivän ja Lysti tassutteli eilen 11 kilometrin lenkin.

Ukko ja Lysti. Vaiko Lysti ja Ukko. Arpokaa te.
Liikunta pitää mielen virkeänä, eiköstä vaan. Tänään Jaballa ja Lystillä onkin liikuntaa piisannut taatusti enemmän kuin lääkäri määrää.
Aamupäivällä Jaba kävi työkavereidensa kanssa aamulenkillä juoksemassa Töölönlahden kahteen kertaan ympäri. Sports Tracker ilmoitti lenkin pituudeksi 5,4 kilometriä ja keskinopeudeksi 9,6 km/h, joten melko leppoisasta jolkottelusta sentään oli kyse.
Iltapäivällä kotiin palattuaan Jaban oli tarkoitus käydä Lystin kanssa normaalin mittaisella lenkillä, eli muutama kilometri. Mutta karkasipa mopo käsistä! Tunti kolmekymmentäkuusi minuuttia lenkin alkamisen jälkeen kaksikko palasi takaisin kotiovelle. Sports Tracker näytti lukemiksi 10,87 kilometriä ja keskinopeudeksi 6,7 km/h - aika reipasta kävelytahtia siis. Noin seitsemän-kahdeksan kilometrin kohdalla koira alkoi vaikuttaa siltä, että eikö tämä lenkki lopu ollenkaan.
Lysti jäi kotiin nukkumaan HYVIN raukeana. Jabalta ei liikunta vieläkään loppunut; melkein välittömästi kotiinpaluun jälkeen edessä oli vielä tanssiharkat.
Kun palasimme niistä kotiin, Lysti tervehti meitä erittäin hitaasti ja keskittyi enemmän venyttelyyn ja haukotteluun. Taisi lenkki ottaa voimille.
Joku aika sitten kerroimme tänne, että Lysti osaa syödä haarukalla taktiikalla hellä ote - veto - lotkis. Tänään söimme kananrintafileitä, ja lopulta Lystikin sai oman osansa - haarukalla tietenkin. Alla video.
Jatkoa seuraa. Sen lisäksi että Lysti kävi suihkussa, pääsi se äsken pelloille juoksentelemaan. Muutaman minuutin täysjuoksutuksen jälkeen koira läähätti kuin viimeistä päivää, kun varsinkin kuumana päivänä juoksentelu on Lystille rankkaa puuhaa.
Pelloilla Lysti myös näki ensimmäistä kertaa elämässään leijan. Tai on se niitä aiemminkin nähnyt, mutta ei ilmeisesti tarpeeksi läheltä eikä tarpeeksi suurta leijaa. Tämänpäiväinen meduusaa muistuttanut leija piti lentäessään räpättävää ääntä, joten Lysti päätti suhtautua leijaan vartioiden. Näin, vaikka leija oli jo laskeutunut maahan ja oli pellolla pitkin pituuttaan.
Jatkoimme matkaa muina miehinä pellon läpi, jolloin Lysti taisi keksiä, ettei tässä ehkä mitään ihmeellistä olekaan, suotta minä tuolle lentävälle kummajaiselle haukun. Tosin vielä jonkin matkaa leijan jäätyä taakse koira vielä vilkuili banaanina taakseen, että vieläköhän tuo tuolta tulee perään.
Loppumatkasta Lysti oli aivan poikki ja käveli vierellä oikein mallikelpoisen nätisti. Läähättikin kovasti, mutta sitä ei oikein tältä videolta huomaa.
Lysti on kuin Harald Hirmuinen - uljas ja mahtava, mutta inhoaa märkää yli kaiken. Erityisesti kylpyyn joutuminen on kammotuksista kammotuksin. Tänään Lysti joutui pitkästä aikaa pesulle, ulkona kun on lämmin päivä ja koira on kätevä kuivattaa aurinkoisella parvekkeella.
Heti kylppäriin tassuttelun jälkeen koira äkkäsi, että kaikki ei ole kohdallaan. Suihkunurkassa koira vetäytyi heti jalat täristen istumaan, varmaankin miettien, ettei tästä seuraa mitään hyvää.
No. Peseminen onnistui kuitenkin ihan hyvin. Toinen meistä pesi Lystin eucalyptus-shampoolla ja samaan aikaan Jaba toimi koiran pois pääsyn estävänä maalivahtina, syöttäen samalla juustopaloja Lystille säännöllisin väliajoin. Kiltisti Lysti kohtaloonsa tyytyi - ei vinkumista, ei haukkumista, ajoittain jopa rauhallista olemusta. Välillä koira yritti silmän välttäessä hiippailla kohti ulko-ovea. Pesun aikana Lysti oli koko ajan seinän vieressä ja häntä koipien välissä.
Muuten Lysti on jo kuiva, mutta Lystin sisäturkin (vaiko aluskarvan...) kuivuminen kestää tuntikausia.

Katselin lokista kuluneen 16 viikon ajalta, että millä hakusanoilla tämän blogin pariin onkaan Googlen puolelta singahdettu. Esimerkiksi tällaisilla:
---
lyhytkarvaisen collien luonne
BLOGI HIHNAN PERÄSSÄ CHILLAILEE
Helsinki sightseeing
JOS SUL LYSTI ON
JOS SUN LYSTI ON LEIKKI
Jos sul lysti on
KUN KUN LYSTI ON
Koirapuku
Lyhytkarvainen collie
Lysti
Onnenbambu
SIPOON koirapuistot
Sipoo Koirapuisto
Stetoskooppi
Syystai'an
buahhahhaa
chillailee
dino lelu
dogbook uutiset
finnejä nenässä
finni
finni nenässä
gps lenkkeilyyn
helsinki sight seeing
helsinki sightseeing
helsinki sightseeing
helsinki-sightseeing
hiuspanta kankainen
html aikalaskuri
ihmisten ulkoilu
intiaanihuuto
jos lystiä
jos sul
jos sul lysti on
jos sul lysti on leikki
jos sul lysti on ruotsiksi
jos sul lysti on sanat
jos sul lysti on video
jos sul' lystiä on
jos sull lysi on
jos sull lysti on
jos sull lysti on esit
jos sull lysti on niin
jos sulla lysti on
jossul
juoksu aikalaskuri
kainaloon
kaitalampi ulkoilualue
koirAN AIVASTUS
koira aivastaa
koira aivastus
koira söi vaahtomuovia
koira syö kulmia
Tein näille sivuille sellaisen pienen lisäyksen, että Lystin tähänastisia blogimerkintöjä voi lukea entistä helpommin alusta loppuun - tuolla vasemmalla navigaatiopalkissa on linkki Lystin tarina alusta loppuun.
Auttaa mukavasti, jos olet näillä sivuilla ensimmäistä kertaa ja haluat lukea Lystin koko tarinan (varoitus: voi kestää hetken). Auttaa myös, jos haluat muuten vain lukea Lystin toilailuista uudestaan kronologisessa järjestyksessä.
Muutamia kuvia Lystistä viime päivien ja viikkojen ajalta.

Lysti sovitti punaista hattua.

Pitkän lenkin jälkeen väsyttää. MUA NIIN VÄSYTTÄÄ...

On mulla suurin tassu päällä maan.

Lysti sai lahjaksi kivan design-tyynyn. Alkuun kaveri luuli tyynyä leluksi, mutta nyt Lysti jo nukkuu tyynyn kanssa oikein sydäntäsärkevän suloisesti.
Viimeisimmät kommentit
47 weeks 5 days ago
47 weeks 5 days ago
47 weeks 5 days ago
48 weeks 1 day ago
1 year 1 week ago
1 year 1 week ago
1 year 6 weeks ago
1 year 7 weeks ago
1 year 7 weeks ago
1 year 7 weeks ago