On hetkiä, jolloin sitä tajuaa, minkä vuoksi jaksoi aikoinaan taistella läpi Lystin pentuajan ja uhmaiän. Kaverihan on nykyään täysin korvaamaton apuri ja ystävä!

Isäntä hei. Täällä huovan alla on vähän kuuma ja sun sukat haisee juustonaksuille.

Jaba on tässä kuussa ollut sangen tehokkaasti sairauslomalla, kun vasen käsivarsi teki tepposet. Käsivarsi vapisi, tunto katosi, puristusvoima katosi ja niin edelleen. Meilahdessakin tuli köllöteltyä useampi vuorokausi.

Päivät -- etenkin alkuvaiheessa, kun käsi edelleen vapisi ja oli kipeä -- olisivat olleet kovin pitkiä ja yksinäisiä ilman Lystiä. Mutta hämmentävää kyllä, hiljaisesta ja kaikin tavoin rauhallisesta & kiltistä koirasta on yllättävän paljon seuraa. Lysti ei päivisin vaadi juuri mitään, vaan se on lähinnä kuin akvaariokala ilman akvaariota.

Keskimäärin Lysti vain pötköttelee, nukkuu ja tarkkailee. Se kuitenkin viettää aikaa lähellä isäntäväkeään, ja pysyttelee suurimman osan ajasta vähintään näköetäisyydellä. Harvakseltaan se saattaa käydä tarjoamassa huopaansa ("leikitään!") tai rapsutuksia kerjäämässä. Välillä se vetäytyy omaan päiväsänkyynsä nukkumaan, toisinaan se könyää sohvalle jalkopäähän. Joskus se tuijottelee ulos parvekkeen oven ikkunasta ulkomaailman hyörinää seuraten.

Mutta silti tuo pehmoinen, tuhiseva kerä on tehnyt sairauslomalla erittäin hyvää. Lisäksi myös Lysti on vaikuttanut tavallistakin tyytyväisemmältä, kun sillä on käytännössä aina seuraa.